http://www.hs.fi/ulkomaat/Kyl%C3%A4+vaihtaa+juutalaisvastaisen+nimen/a1398050410336
Löysin uutisen Helsingin Sanomista, jossa kerrottiin, että Espanjalainen hyvin juutalaisvastaista nimeä kantava 56 asukkaan kylä Castrillo Matajudios (suom. Castrillo tappaa juutalaisia), aikoo vaihtaa nimensä Mota de Judiosiksi (suom. Juutalaiskukkula). Minusta se on hienoa, että nyt aletaan muuttaa historian tahrimia alueita niin, etteivät ne enää muistuta vain pahoista asioista.
Luen itse tällä hetkellä kirjaa Schindlerin listan nuorimman henkilön omaelämäkertaa, ja olen saanut aivan uutta perspektiiviä juutalaisvainoihin. Sieltä nousi myös uusi asia esille, mitä en ole itse osannut yhdistää tai en ole vain tiennyt. Siinä se henkilö sanoi, että juutalaisia vainottiin sen takia, että he olivat syyllisiä Jeesuksen kuolemaan. Se tuli jotenkin ihan puun takaa. En ole ikinä sen tarkemmin miettinyt mistä vainot ovat johtuneet, vaikka ne ovatkin kovasti mietityttäneet, miksi ihmiset tekevät toisilleen niin.
Mutta mielestäni tämä uutinen on hyvä, koska se näyttää ihmisten eteenpäin siirtymistä. Juutalaisvainoista selvinneitä on edelleen olemassa ja mielestäni on kamalaa, että tällainen nimi on saanut pysyä näin pitkään vainojen loppumisenkin jälkeen tasavertaisessa yhteiskunnassa, jossa kunnioitetaan ihmisoikeuksia.
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Neljäs tunti
Kertasimme aluksi miten myyttien merkitys näkyy uskonnossa ja mitä myyttejä olimme löytäneet. Sitten katsoimme uudistettua versiota ihmisen luomisesta, jossa
ensimmäinen ihminen ja Jumala on kuvattu naisina. Pohdimme miten kuvan
muutos vaikutti viestin sisältöön ja voimmeko varmasti sanoa minkä
sukupuolen edustaja kristinukson Jumalamme on, vai onko se vain ollut
yhteiskunnallisten normien lopputulosta että Jumalasta tuli mieshahmo.
Jumalaahan on raamatussa kuvailtu että hän on kuin rakastava isä
lapsilleen, mutta pitääkö sitä ottaa kirjaimellisesti vai voiko Jumalaa
edes laittaa mihinkään ihmismuotoon. Mutta toisaalta Jumala loi miehen
omaksi kuvakseen, joka viittaisi siihen että Jumala on mies. Sekä Jeesus
puhui Jumalasta omana isänään, joka varmentaisi sitä että Jumala on
mies.
(Tunnin muistiinpanot)
Uskonnon opillinen ulottuvuus
(katsoimme prosentuaalista tilasto siitä kuinkapaljon missäkin maissa ihmiset uskovat Jumalaan. Huomasimme että kansojen uskomisprosentteihin vaikutti se kuinka paljon kirkko ja uskonto vaikuttivat ja ohjailivat ihmisten elämää, ja kuinka paljon heidän arkielämäänsä uskonto vaikuttaa.)

- Yhteys myyttiseen ulottuvuuteen: myytit oppien taustalla
- Kokoaminen kirjalliseen muotoon vakiinnutti.
- Mitä asioita uskontojen tärkeimmät opit käsittelevät?
- Uskontojen tärkeimmät opit pyrkivät vastaamaan ihmisetn perimmäisiin kysymyksiin, kuten mikä on elämän tarkoitus, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja minkälainen on hyvä elämä. Esimerkiksi kristinuskossa raamattu antaa vastauksen kuoleman jälkeisestä elämästä, jolloin uskova ihminen pääsee taivaaseen Jumalan luokse viettämään ikuisuuden onnellisesti paikassa jossa ei ole pahaa, ja jos ei usko Jumalaan joutuu tämä ihminen helvettiin.
- a) jumalakäsityksiä:
- Eri uskonnoissa uskotaan erilaisten jumalien olemassa oloon. Joissain uskonnoissa uskotaan yhden tai useampien jumalien olemassa oloon, jolloin näitä jumalkäsityksiä kutsutaan yhteisesti teismiksi. Se jakaantuu vielä kolmeen erilaiseen jumalkäsitykseen: Monoteismissa uskotaan vain yhden jumalan olemassa oloon, kuten kristinuskossa. Monolatriassa uskotaan olevan monia jumalia, mutta palvotaan vain yhtä, kuten Lähi-idän muinaiskulttuureissa. Polyteismissa Uskotaan ja palvotaan monia jumalia, kuten antiikin uskonnoissa ja Suomen muinaisuskonnoissa.
- Deismissä uskotaan jumalan olemassa oloon ja siihen, että hän on luonut maailman, mutta ei uskota hänen vaikuttavan enää nykypäivän elämän menoon tai maailman kulkuun, eikä häneen saa minkäänlaista kontaktia.
- Monismissa uskotaan, että todellisuus on yksi erottamaton kokonaisuus, jota hallitsee yksi perusvoima. Se jakautuu kahteen alaluokkaan. Panteismissä maailma ja jumaluus ovat yksi ja sama asia. Panenteismissä uskotaan, että näkyvä maailma sisältyy jumaluuteen, joka on kuitenkin sitä laajempi todellisuus. Tätä käsitystä kannattivat romantiikan ajan filosofit, sekä nykypäivänä se kuuluu edelleenkin hindulaisuuteen.
- Ateismissa ei uskota minkäänlaisen jumalallisuuden olemassa oloon.
- Agnostisismissa uskotaan, että jumalallisuuden olemassa oloa ei voi järjellä todistaa, eikä kumota. Ei uskota että yliluonnollisia asioita voi ratkaista järjen avulla vaan sen ymmärtäminen pitää jättää uskon asiaksi. Tämä yleistyi 1800- luvulla, kun tiede alkoi kehittyä, mutta esiintyi myös jo aikaisemmin kristillisillä ajattelijoilla.
- b) Pelastuskäsityksiä: Pelastuskäsitys tarkoittaa sitä käsitystä minkälaista on elämän epätyydyttävyys, mistä se johtuu ja miten siitä voidaan pelastua. On hyvin erilaisia käsityksiä pelastumisesta, mutta usein ne liittyvät siihen, että pelastuminen tulee tämän elämän jälkeen. se johtaa mahdollisesti siihen, että maanpäälliseen elämäämme suhtaudutaan välinpitämättömästi.
- Esim. buddhalaisten pelastusopissa uskotaan, että ihmisten elämän epätyydyttävyys johtuu ihmisten tietämättömyydestä, itsekkäistä haluista ja vihamielisyydestä. pelastuminen heille on valaistumista, jolloin ymmärretään olemassaolon perimmäinen luonne ja vapaudutaan täydellisesti haluista ja vihasta. Kun taas juutalaisuudessa ja kristinuskossa pelastuksen voi saavuttaa henkilökohtaisella suhteella Jumalaan.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Kolmas tunti. Portfolioty 2: Myytit
Aluksi mietimme miksi uskontoja on olemassa, ja muistiinpanoissa oli tällainen lista:
1. Kerro lyhyesti myyttien sisältö, ja mihin uskontoon ne liittyvät.
- Osa kulttuuria
- Perustuu mielen rakenteeseen ja toimintaan. (Ihmisillä on aivoissa alue joka aktivoituu uskontoon liittyvissä tilanteissa, kuten rukoillessa. Kaikilla se osa aivoa aktivoituu eri tavalla, josta voisi johtua ihmisten erilainen suhtautuminen uskontoon.)
- Kiinteä osa ihmisyyttä
- Ihmisillä tarve saada selityksiä
- Ihmisillä on riippuvuuden tarve
- Taipumus yhteistoiminnallisuuteen
- Arvojen ja normien tarve
- Myytti on kertomus, joka vastaa perimmäisiin kysymyksiin, kuten:
- Miksi maailma on olemassa?
- Miksi on pahuutta?
- Historiallinen paikkaansa pitävyys ei ole niin olennaista, kuin myyttien vertauskuvallinen totuus
- Tosia niitä vaalivalle yhteisölle
- Myytit antavat ohjeita siitä, miten tulisi elää
- Alku- ja luomismyytit (maailman tai oman kansan synty)
- Myytti voi kertoa myös maailmanlopusta, ns. eskatologiset myytit
- Sankarimyytit (sankarihahmojen teot ja luonteenpiirteet)
- Hyvän ja pahan ristiriita
- Yliluonnolliset teot (jumalien seikkailut)
1. Kerro lyhyesti myyttien sisältö, ja mihin uskontoon ne liittyvät.
- Viikinkien mytologia. Viikinkien käsitys maailman luomisesta lähti siitä että oli olemassa kaaos ja äärettömän syvä rotko, Ginningagap. Rotkon pohjoispuolella oli jäämaa Nifelheim, ja eteläpuolella oli tulimaa Muspelheim. Sitten tulimaa alkoi sulattaa Nifelheimiä ja sulamisessa syntyi paksua vesihöyryä, jonka keskeltä syntyivät ensimmäiset elolliset eliöt. Jäätiköitten seasta syntyi myös ensimmäinen jättiläinen Ymer ja alkulehmä Amdhumbla. Ymerin synnyttyä alkoi hänen ruumiistaan kasvaa lisää jättiläisiä. Lehmä pysyi hengissä nuolemalla suolakiveä jäätikön päällä ja vähän ajan päästä jäästä alkoi ilmestyä esiin hiuksia ja lopuksi Amdhumbla nuoli esiin kokonaisen jumalan, Buren. Lehmä vapautti jäästä myös muita jumalia, kuten Buren pojan Borin. Borin lapset Vi, Vile ja Odin päättivät tappaa Ymer-jättiläisen ja tehdä hänen ruumiistaan tuntemamme maailman.
- Rooman ensimmäisenä kuninkaana pidettiin Romulusta, joka oli sodan jumala Marsin ja Vestan papittaren Rhea Silvian (Alba Longan kuninkaan Numitorin tytär) lapsista toinen. Koska Vestan papittarien piti olla neitsyitä, Rhea Silvian täytyi luopua Romuluksesta ja Remuksesta. Heidät laskettiin Tiber -jokeen ja naarassusi pelasti ja kasvatti heidät. Myöhemmin paimen löysi heidät ja ryhtyi kasvattamaan heitä vaimonsa kanssa. Remus joutui myöhemmin vallasta syöstyn Numitorin paimenten vangiksi ja sai kuulla taustastaan. Remus auttoi veljensä kanssa Numitorin takaisin valtaan. Sen seurauksena Numitor antoi Remukselle ja Romulukselle Platium -kukkulan ja siihen he rakensivat Rooman. Romulus julistautui kuninkaaksi ja heille tuli riitaa siitä, jolloin Romulus tappoi Remuksen.
- Tämä viikinkien myytti on luomismyytti, jossa kerrotaan viikinkien jumalien synnystä ja siitä miten ne luovat meidän nykyisen mailman. Tässä on myös sankarimyyteille kuuluvia piirteitä, kuten Borin lapset jotka tappavat Ymerin, ja luovat maailman.
- Rooman syntyynliittyvä myytti on alkumyytti, jossa Romulus ja Remus luovat Rooman. Myytti on myös sankarimyytti, koska se kertoo siitä miten Romulus ja Remus selvisivät joesta ja kasvoivat suden kasvattamana, ja selvisivät vielä Rooman kuninkaaksi.
- Viikingit varmasti pitivät näitä myyttejä tosina omana aikanaan, mutta nykyään ei ole edes enää olemassa viikinkejä, joten uskon että nykyään ihmiset pitävät näitä viikinkimyyttejä vain hauskoina tarinoina, joita on hauska tutkia.
- Jotkut roomalaiset mahdollisesti uskovat tähän myyttiin, mutta uskoisin että nykypäivänä ihmiset eivät usko enää, että ihmiset voisivat olla suden kasvattamia. Tämä myytti on kuitenkin hieman uskottavampi kuin viikinkien jumaltarusto.
- Myytissä ei ole oikeastaan opetusta, mutta se kertoo yhden vaihtoehtoisen tavan maailman synnylle. Viikinkien jumalista tehdään kuitenkin nykypäivänä edelleen elokuvia ja niistä kertovat myytit ovat edelleenkin monien kirjojen ja elokuvien aiheena.
- Keskeinen opetus ehkä on se, että omat sukujuuret tulevat väkisin jossain vaiheessa eteen ja sieltä voi yllättäen tulla hyvääkin niskaan. Ei kuitenkaan ikinä kannata ylpistyä liikaa ja hylätä perhettään, sillä he voivat kääntyä sina vastaan. Tämä myytti ei ole nykypäivänä enää kovinkaan pinnalla. Se ei esimerkiksi ole kovinkaan monen elokuvan tai kirjan taustalla, mutta elää kyllä yhä Rooman mytologiassa.
tiistai 15. huhtikuuta 2014
Toinen tunti: Portfoliotyö 1
Teimme ensimmäisen PORTFOLIOTYÖn, jonka tein yhdessä Katariina Järvikareen kanssa.
6. Artikkelin henkilön elämässä uskonnon eri osatekijät eivät ole valtavassa asemassa tai ainakaan hän ei artikkelissa kerro tällaisesta. Hän osallistuu uskonnon rituaaleihin ja muihin yhteisöllisiin tapahtumiin sekä uskoo skientologiaan kuuluviin oppeihin ja myytteihin. Uskonto on hänelle yksityinen asia, josta hän välillä vaikeneekin.
1. Artikkeli (skientologiasta): http://wolfanimal.com/wxa/2013/8/20/im-a-scientologist-and-guess-what-it-works
2. Uskontotiede tutkii uskontoja maailmanlaajuisesta näkökulmasta ja vertailee niitä muihin uskontoihin erilaisten tieteenalojen menetelmien ja lähestymistapojen avulla.
Teologia tarkoittaa uskonnon tutkimista ottamalla kantaa asioiden oikeellisuuteen.
Artikkeliin voisi soveltaa…
- uskontohistoriaa, koska skientologiallakin on oma kehityshistoriansa, vaikka se onki suhteellisen nuori uskonto
- uskontososiologiaa, sillä ulkomaailman ja uskonnon välillä on suuria vastakkaisuuksia
- uskontopsykologiaa, koska jokaiseen uskontoon kuuluvat uskonnolliset kokemukset ja uskonnon mukana kasvetaan
- uskontofenomenologiaa, silä skientologiaakin voi vertailla muihin uskontoihin ja hyvin samantapaisiakin uskontojakin on olemassa
3. Uskonnossa on käsitys yliluonnollisesta, sillä muun muassa ihmisen uskotaan olevan kuolematon henkiolento. Uskonnossa on käsitys pyhästä, esimerkiksi kirkot ovat pyhiä. Skientologiassa on myös vastauksia perimmäisiin kysymyksiin, kuten kuolemanjälkeiseen elämään. Uskonto perustuu uskonnon perustajan L. Ron Hubbardin lukuisiin teksteihin.
Kuvaus siis vastaa määritelmää.
4. Uskontotieteilijä kiinnittäisi huomionsa uskonnon kehityskaareen, ikään, tapoihin, käsitykseen pyhästä ja yliluonnollisesta. Hän myös tutkisi mahdollisia pyhiä tekstejä, jumalkäsitystä, uskonnon etiikkaa, myyttejä, oppeja, rituaalieja ja uskontoon kuuluvien ihmisten uskonnollisia kokemuksia.
Itse haluaisimme tietää, miksi uskonnon kannattajiin kuuluu suhteessa niin monia julkisuuden henkilöitä.
5. Artikkelin henkilö on uskonnon avulla saavuttanut mielellisen vapauden, mutta myös joskus tuntenut joutuvansa piilottamaan uskonnollisen vakaumuksensa syrjinnän pelossa. Artikkelin henkilö ei kuitenkaan keskity paljon omiin kokemuksiinsa, vaan enemmänkin kertomaan skientologian yleisestä luonteesta.
6. Artikkelin henkilön elämässä uskonnon eri osatekijät eivät ole valtavassa asemassa tai ainakaan hän ei artikkelissa kerro tällaisesta. Hän osallistuu uskonnon rituaaleihin ja muihin yhteisöllisiin tapahtumiin sekä uskoo skientologiaan kuuluviin oppeihin ja myytteihin. Uskonto on hänelle yksityinen asia, josta hän välillä vaikeneekin.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Ensimmäinen tunti
Ensimmäinen tuntimme uskonnon parissa alkoi mukavissa merkeissä. Aloitimme tunnin pohtimalla minkälainen uskonto on. Miten sen voi määritellä ja onko se kaikille samanlainen?
Katsoimme erilaisia kuvia ja pohdimme liittyivätkö ne uskontoihin ja jos liittyivät, niin mihin ja miten. Kuvissa oli esimerkiksi buddhalaisia kaapuineen ja kaljuine päineen. Hindujen pyhät lehmät pääsivät myös kuvaan. Mielestäni oli milenkiintoista saada tietää minkä takia lehmät ovat heille pyhiä. Ne ovat kuulemma äiti maan ilmentymiä, tai jotain sinne päin ne :) Toinen mielenkiintoinen oli hindulaisten koru jossa oli omtavu ja hakaristi 卐, eli hyvän onnen symboli. Symbolin on tottunut näkemään hieman erilaisissa yhteyksissä, mutta vaikka tiesin että suomen armeija on käyttänyt tätä symbolia jo kauan ennen Hitleriä, niin en tiennyt että se liittyi hindulaisuuteenki.
Myös buddhapatsaasta ja sen merkityksestä ja tulkinnoista tuli puhetta. Mielenkiintoisia faktoja oli esimerkiksi buddhapatsaan korvista. Jos sen korvat ovat pitkät, se kertoo ylhäisestä syntyperästä, koska silloin on varaa pitää painavia korvakoruja.
Toinen mielenkiintoinen kuva oli muslimien barbie versiosta, jossa näkyi miten heidän kulttuurinsa näkyy myös lasten leikeissä. Oli myös kuva Maon punaisesta kirjasta, ja pohdimme liittyikö se uskontoon. Voiko joku yksi tavallinen henkilö olla uskonnon kohde? Voiko jonkun henkilön palvominen olla uskontoa?
Sitten katsoimme miten uskonnot voidaan sijoittaa maailman kartalle, ja havaitsimme että kristinusko on kaikkein levinnein uskonto. Minua ihmetytti että juutalaisuus oli niin pieni osa. Tai siis onhan juutalaisia ympäri maailmaa, mutta pääuskontona se on hyvin pienellä alueella.
Sitten pohdimme mitä uskonto oikeasti on, ja miten sen voi määritellä. Uskonnolla on kolme tunnusmerkkiä. Ensimmäinen on käsitys jostain yliluonnollisesta, eli uskotaan johonkin mikä on niin isoa ja vaikuttavaa ettei ihminen pysty itse niihin vaikuttamaan. Siihen usein liittyy jumalten palvontaa, ja uskotaan että jumalalla ja ihmisellä on jonkinlaista vuorovaikutusta. Jumalten palvontaan voi liittyä esimerkiksi eläinten tai hiusten uhraamista, tanssimista ja rituaaleja.
Tähän liittyviä pikkuinfoja oli myös Suomesta, esimerkiksi Suomessa 2/3 uskoo jonkinlaisen Jumalan olemassa oloon, mutta vain 1/2 uskoo enkeleiden olemassa oloon. Tämä kertoo siitä, että vaikka ihmiset kuuluvatkin johonkin uskonnolliseen yhteisöön, niin se ei tarkoita, että he kaikki uskovat samalla tavalla samoihin asioihin. Jolloin tähän yhteiseen tunnusmerkkiin liittyy kritiikkiä, koska kaikissa uskonnoissa ei uskota yliluonnolliseen, kutan kngfutselaisuudessa. Myöskään kaikissa uskonnoissa kysymys tuonpuoleisesta ei ole olennainen, kuten buddhalaisuudessa.
Toinen tunnusmerkki on käsitys jostain pyhästä. Pyhä tarkoittaa erilleen asetettua ja säännöin ja kielloin suojattua arvokkaana pidettyä asiaa, joka koetaan jonakin täysin toisena kin arkinen ympäristö. Erilaisia pyhiä asioita ja esineitä voi olla eri uskonnoissa esimerkiksi jokin ihminen, kuten Marie Oigniesiläinen, eläin, kuten hindulaisten lehmä, sana,kirjain, tavu, paikka, tai ajan jakso, kuten sapatti.
Kolmas tuntomerkki on vastaukset perimmäisiin kysymyksiin. Perimmäisiä kysymyksiä ovat kysymykset, joihin ei löydy pelkästään aistihavaintoon ja järkeen perustuvia vastauksia, kuten mikä on elämän tarkoitus, tai mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Tähän tunnusmerkkiin liittyy myös kritiikkiä, koska uskonnot eivät ole ainoita jotka vastaavat ihmisten perimmäisiin kysymyksiin, vaan myös maalliset ideologit antavat vastauksia peruskysymyksiin.
hauskoja lisäinfoja oli myös Lentävän spagettihirviön uskonto, joka on oikeaksi viralliseksi uskonnoksi virallistettu. Suurin levinneisyys on Yhdysvalloissa. Tästä keskustelimme, että voiko se todella olla uskonto. kyllähän se täyttää uskontojen kaikki kolme kriteeriä, mutta itse en voi nähdä sitä minkäänlaisena vakavaksi otettavana uskontona, eikä mielestäni nykypäivänä voisikaan enää syntyä mitään varteen otettavia uskontoja, sillä nykypäivänä kaikki on jo löydetty. Mielestäni nykypäivänä pitäisi tapahtua jotain hyvin yliluonnollista, että uusi uskonto pystyisi saamaan seuraajia tarpeeksi että se olisi vakuuttavaa.
MUTTA: Käsittelimme kysymystä voiko kuka tahansa perustaa uskonnon. Ja tällaisen vastauksen sain: Vaaditaan vähiintään 20 ihmistä, toiminnan on pohjauduttava uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin. ELI kuka vaan voi perustaa uskonnon. Minusta se on erittäin huono asia! Uskonnon pitäisi olla pyhä asia, mutta jos ihmiset voivat alkaa palvoa vaikka lentävää spagettihirviötä, niin mikä merkitys uskonnolla enää silloin on?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)