Ensimmäinen tuntimme uskonnon parissa alkoi mukavissa merkeissä. Aloitimme tunnin pohtimalla minkälainen uskonto on. Miten sen voi määritellä ja onko se kaikille samanlainen?
Katsoimme erilaisia kuvia ja pohdimme liittyivätkö ne uskontoihin ja jos liittyivät, niin mihin ja miten. Kuvissa oli esimerkiksi buddhalaisia kaapuineen ja kaljuine päineen. Hindujen pyhät lehmät pääsivät myös kuvaan. Mielestäni oli milenkiintoista saada tietää minkä takia lehmät ovat heille pyhiä. Ne ovat kuulemma äiti maan ilmentymiä, tai jotain sinne päin ne :) Toinen mielenkiintoinen oli hindulaisten koru jossa oli omtavu ja hakaristi 卐, eli hyvän onnen symboli. Symbolin on tottunut näkemään hieman erilaisissa yhteyksissä, mutta vaikka tiesin että suomen armeija on käyttänyt tätä symbolia jo kauan ennen Hitleriä, niin en tiennyt että se liittyi hindulaisuuteenki.
Myös buddhapatsaasta ja sen merkityksestä ja tulkinnoista tuli puhetta. Mielenkiintoisia faktoja oli esimerkiksi buddhapatsaan korvista. Jos sen korvat ovat pitkät, se kertoo ylhäisestä syntyperästä, koska silloin on varaa pitää painavia korvakoruja.
Toinen mielenkiintoinen kuva oli muslimien barbie versiosta, jossa näkyi miten heidän kulttuurinsa näkyy myös lasten leikeissä. Oli myös kuva Maon punaisesta kirjasta, ja pohdimme liittyikö se uskontoon. Voiko joku yksi tavallinen henkilö olla uskonnon kohde? Voiko jonkun henkilön palvominen olla uskontoa?
Sitten katsoimme miten uskonnot voidaan sijoittaa maailman kartalle, ja havaitsimme että kristinusko on kaikkein levinnein uskonto. Minua ihmetytti että juutalaisuus oli niin pieni osa. Tai siis onhan juutalaisia ympäri maailmaa, mutta pääuskontona se on hyvin pienellä alueella.
Sitten pohdimme mitä uskonto oikeasti on, ja miten sen voi määritellä. Uskonnolla on kolme tunnusmerkkiä. Ensimmäinen on käsitys jostain yliluonnollisesta, eli uskotaan johonkin mikä on niin isoa ja vaikuttavaa ettei ihminen pysty itse niihin vaikuttamaan. Siihen usein liittyy jumalten palvontaa, ja uskotaan että jumalalla ja ihmisellä on jonkinlaista vuorovaikutusta. Jumalten palvontaan voi liittyä esimerkiksi eläinten tai hiusten uhraamista, tanssimista ja rituaaleja.
Tähän liittyviä pikkuinfoja oli myös Suomesta, esimerkiksi Suomessa 2/3 uskoo jonkinlaisen Jumalan olemassa oloon, mutta vain 1/2 uskoo enkeleiden olemassa oloon. Tämä kertoo siitä, että vaikka ihmiset kuuluvatkin johonkin uskonnolliseen yhteisöön, niin se ei tarkoita, että he kaikki uskovat samalla tavalla samoihin asioihin. Jolloin tähän yhteiseen tunnusmerkkiin liittyy kritiikkiä, koska kaikissa uskonnoissa ei uskota yliluonnolliseen, kutan kngfutselaisuudessa. Myöskään kaikissa uskonnoissa kysymys tuonpuoleisesta ei ole olennainen, kuten buddhalaisuudessa.
Toinen tunnusmerkki on käsitys jostain pyhästä. Pyhä tarkoittaa erilleen asetettua ja säännöin ja kielloin suojattua arvokkaana pidettyä asiaa, joka koetaan jonakin täysin toisena kin arkinen ympäristö. Erilaisia pyhiä asioita ja esineitä voi olla eri uskonnoissa esimerkiksi jokin ihminen, kuten Marie Oigniesiläinen, eläin, kuten hindulaisten lehmä, sana,kirjain, tavu, paikka, tai ajan jakso, kuten sapatti.
Kolmas tuntomerkki on vastaukset perimmäisiin kysymyksiin. Perimmäisiä kysymyksiä ovat kysymykset, joihin ei löydy pelkästään aistihavaintoon ja järkeen perustuvia vastauksia, kuten mikä on elämän tarkoitus, tai mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Tähän tunnusmerkkiin liittyy myös kritiikkiä, koska uskonnot eivät ole ainoita jotka vastaavat ihmisten perimmäisiin kysymyksiin, vaan myös maalliset ideologit antavat vastauksia peruskysymyksiin.
hauskoja lisäinfoja oli myös Lentävän spagettihirviön uskonto, joka on oikeaksi viralliseksi uskonnoksi virallistettu. Suurin levinneisyys on Yhdysvalloissa. Tästä keskustelimme, että voiko se todella olla uskonto. kyllähän se täyttää uskontojen kaikki kolme kriteeriä, mutta itse en voi nähdä sitä minkäänlaisena vakavaksi otettavana uskontona, eikä mielestäni nykypäivänä voisikaan enää syntyä mitään varteen otettavia uskontoja, sillä nykypäivänä kaikki on jo löydetty. Mielestäni nykypäivänä pitäisi tapahtua jotain hyvin yliluonnollista, että uusi uskonto pystyisi saamaan seuraajia tarpeeksi että se olisi vakuuttavaa.
MUTTA: Käsittelimme kysymystä voiko kuka tahansa perustaa uskonnon. Ja tällaisen vastauksen sain: Vaaditaan vähiintään 20 ihmistä, toiminnan on pohjauduttava uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin. ELI kuka vaan voi perustaa uskonnon. Minusta se on erittäin huono asia! Uskonnon pitäisi olla pyhä asia, mutta jos ihmiset voivat alkaa palvoa vaikka lentävää spagettihirviötä, niin mikä merkitys uskonnolla enää silloin on?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti