maanantai 19. toukokuuta 2014

Kolmastoista tunti

Kertasimme aluksi Vanhaa testamenttia. VT koostuu erilaisista kirjaryhmistä, jotka on kirjoitettu pitkällä aikavälillä

Yksi tapa ryhmitellä Vanhan testamentin kirjoja on:
  • Toora
  • historiankirjat
  • runokirjat
  • profeettakirjat
Näiden kirjaryhmien sisällä on yksittäisiä kirjoja, joita on tulkittu eri tavoin historian saatossa.

Vanhan testamentin syntyyn on vaikuttanut taustalla oleva kulttuuri ja sen normit ja traditio, kuten laki.


UUSI TESTAMENTTI

  • Pohdi minkälaista oli antiikin ihmisten elämä? Miten se poikkesi nykyisestä länsimaisesta yhteiskunnasta?   Antiikin ihmisillä oli paljon viihteellistä elämää, kuten teatteria ja kylpylöitä. Naisten asema oli kuitenkin aika huono vaikkei se suoranaisesti sortoa ollut. Naisten asema oli kuitenkin vain kotona.
  • Minkälaisia yhteisiä piirteitä Uuden testamentin syntymaailman ja nyky-yhteiskunnan välillä voi löytää? Edelleenkin on hyvin samanlaisia tapoja viettää aikaa kuten teattereissa ja kylpylöissä
Raamatussa ajan kulttuuri ja tavat näkyvät esimerkiksi siinä, että suurin osa Raamatussa mainituista ihmisistä on miehiä. Tämä johtuu siitä, että vain miehet olivat tärkeissä asemissa ja naiset olivat kotona.
  • Kristinusko syntyi Roomassa (Taustalla juutalainen uskonto ja hellenistinen kulttuuri)(ks. s. 131)
  • Koostuu Jeesuksen elämästä ja opetuksista sekä apostolien matkoja ja varhaisten seurakuntien elämää käsittelevistä teksteistä
  • 27 kirjaa, kreikaksi
  • Sisältö:
    • Evankeliumit
    • Apostolien teot
    • Kirjeitä (esim. Paavali)
    • Johanneksen ilmestys
s.137 Mikä kuva vastaa parhaiten omaa mielikuvaa Jeesuksesta? Kolmas kuva rekonstruktio Jeesuksesta, koska se on tehty sen aikaisten ihmisten perusteella siltä alueelta jossa hän eli. 1. kuva musta Jeesus. Lähetystyöntekijöiden muokkaava kuva ihmisten samaistumisen puolesta.

Jeesuskuva euroviisujen voittajasta Conchita. Miksi tällainen kuva on tehty.

 
Kuva on luultavasti tehty kuvastamaan sitä, että Jeesus oli hyväksyväinen kaikkia ihmisiä kohtaan ja hän oli aina vähäosaisten puolella. Tällä kuvalla haluttiin luultavasti edistää nykypäivän hyväksyntää erilaisia ihmisiä kohtaan.

Eri raamatuntulkintatavoissa tehdään kuvia Jeesuksesta joka nauraa ja toisissa Jeesus ei hymyile. Sekin on hyvin mielenkiintoinen asia, sillä Uudessa testamentissa ei kerrota Hänen nauraneen.

 
 

MITÄ ARVELET?
  • Jeesus nasaretilainen on kristinuskon kannalta keskeinen hahmo
  • Aina välillä kysymys Jeesuksen historiallisuudesta nousee esille
  • Mitä itse sanoisit voidaanko Jeesus Nasaretilaista pitää historiallisena henkilönä? Perustele.
Jeesus oli historiallinen henkilö sillä hänestä on muitakin kirjoituksia historiallisissa teksteissä kuin vain Raamatussa. Mutta vaikka Jeesus ei olisikaan ollut historiallinen henkilö, niin ainakin Hän oli hyvin keskeinen henkilö kristinuskon kannalta
JEESUKSEN HISTORIALLISUUS
  • Lähteet puhuvat Jeesuksen historiallisuuden puolesta
  • Jeesus Nasaretilaisesta puhutaan myös Raamatun ulkopuolisissa lähteissä
    • Juutalainen historioitsija Josefus(Jeesus oli kapinaa lietsonut henkilö)
    • Roomalaiset historioitsija Suetonius ja Tacitus (Krestus joka vaikutti sillä alueella, mahtoi olla myös joku krestus niminen mies)
  • Laajimmat Jeesuksesta kertovat lähteet ovat Raamatun neljä evankeliumia
    • pohjautuvat historiaan mutta keskittyvät julistamaan jeesuksen merkitystä
    • auttavat hahmottamaan jeesuksen elämän  ja opetusten pääpiirteet.
KRISTINUSKO NOJAA JEESUKSEN OPETUKSIIN
  • Ei julistanut uutta uskontoa vaan pitäytyi juutalaisen tooran opetuksiin
  • Piti määräysten tarkoitusta tärkeämpänä kuin niiden kirjaimellista noudattamista
  • Käytti vertauksia arkielämästä
  • Eettinen opetus tiivistyi kultaiseen sääntöön
  • Julistuksen keskeinen sisältö oli Jumalan valtakunta, joka oli avoin köyhille ja syntisille
Lue kpl. 22

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti