Yksilö voi harjoitta uskontoaan rukoilemalla ja elämällä tiettyjen rajoitusten ja sääntöjen mukaisesti. Rituaalit auttavat ihmisiä saamaan esimerkiksi yhteyden jumalaan rukoilemalla.
Tunnin muistiinpanot:
Yhteisön uskonto:
Uskonnon yhteisöllinen ja moraalinen ulottuvuus
- Uskonnolla on sosiaalinen ulottuvuus
- Uskonnon kannattajat noudattavat samoja eettisiä normeja ja käyttäytymistapoja
- Jäsenten sitoutumisaste vaihtelee eri uskonyhteisöissä
Voit tehdä portfoliotehtävän valintasi mukaan joko pelkän videon, toisen artikkelin tai sekä videon että artikkeleiden pohjalta. Voit myös vertailla kahden artikkeiln yhteisöjä.
1. Mihin s. 43 taulukon kohdista sijoittaisit videon ja artikkeleiden yhteisöt? Perustele.
- Koivuniemen lahko kuuluu mielestäni Ankariin yhteisöihin, sillä se rajoitti sen sisällä olleiden ihmisten elämää ja istutti heidän päähänsä jopa älyttömiä oppeja.
2. Mitä tuhoisan kultin piirteitä löytyy esimerkin uskonnollisesta yhteisöstä?
- Lahko joissain määrin eristi ihmisiään muista maailmasta, mutta se ei kuitenkaan ollut suoranaisesti totaalista kieoltämistä, mutta ihmiset vain viettivät enemmän aikaa toistensa kanssa, kuin ulkomaailman kanssa.
- Ihmiset olivat hyvin vahvasti lahkon oppien johdattelemia ja elivät niiden mukaisesti, koska eivät osanneet muutenkaan elää.
- Lahkossa ajateltiin, että parempi pysyä erossa muista ihmisistä, sillä samaan asiaan uskovienoli parempi pysyä yhdessä.
- Lahko ei ainakaan Hannan puolesta tehnyt mitään isoja elämää mullistavia päätöksiä, kuten hän sai itse valita aviomiehensä, vaikkakin hän oli lahkon sisältä.
- Lahkossa oli outoja tapoja kuten se, että miehet saivat suudella ja hyväillä muitakin kuin omia vaimojaan kirkon tilaisuuksissa, mutta johtaja ei kyllä suostunut perustelemaan. Kaikki jäsenet vain menivät ja tekivä sokeasti, koska niin heille oli sanottu. Naisillekin oli esimerkiksi määrätty tietynlaiset mittasuhteet ja painot.
3. Pohdi, mikä saa ihmisen liittymään ankaraan uskonnolliseen yhteisöön ja luovuttamaan osan päätäntävallastaan uskonnolliselle johtajalle?
- Ehkä ihmiset liittyvät lahkoihin sellaisissa tilanteissa, että he tarvitsevat jonkun varhvan auktoriteetin elämäänsä ja haluavat kuulua johonkin isompaan yhteisöön. Esimerkiksi artikkelissa Hanna liittyi lahkoon opiskeluidensa jälkeen, kun elämällä ei ollut vielä uutta päämäärää.
4. Millaisiin asioihin uskontojen moraaliopetus liittyy? Hyödynnä sekä kirjan että artikkelin materiaalia.
- Uskonnon moraaliopetukset perustuvat siihen mitä uskonto katsoo olevan oikein ja minkälaiseksi katsotaan hyvän elämän olevan. Ne ottavat myös kantaa elämän peruskysymyksiin.
5. Mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia uskontojen moraaliopetuksilla on? Miten moraaliopetuksia perustellaan eri uskonnoissa?
- Eri uskonnoissa perustellaan moraalisia näkemyksiä eri tavoin. Esim. juutalaisuudessa ja kristinuskossa uskotaan, että väärin toimiminen on rikkomus Jumalaa vastaan, kun taas hindulaisuudessa uskotaan karmaan, eli jos tekee jotain pahaa, se tulee pahana takaisin. Molemmissa uskomuksissa on kuitenkin pohjana se, että elämää kunnioitetaan, itsekkyyttä rajoitetaan ja muut otetaan huomioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti