Raamatussa on myös esimerkiksi kaksi eri luomiskertomusta, ja pohdimme miten ne yhdistyvät tässäkin kuvassa. Esimerkiksi hyvän ja pahan tiedon puun käärme olikin kuvattuna ihmisenä ja tradition joka liikkuu tämän Raamatun kertomuksen ympärillä kertoo, että tuo ihminen olisi Lilit. Aatamin ensimmäinen vaimo. Hänet oli kuulemma luotu Aatamille ensimmiseksi vaimoksi, mutta hän oli liian aktiivinen niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Tämän takia häntä ei katsottu Aatamille kunnolliseksi vaimoksi, sillä hän tarvitsi rauhallisen ja alistuvan naisen, joka ei ollut liian vahvatahtoinen. Sen takia hänet karkoitettiin paratiisista ja Aatamille luotiin Eeva.
Tämän jälkeen puhuttiin, että Lilit sai monta paholaislasta jonkun kanssa ja niin edespäin. Sitten hän palasi paratiisiin paholaisena viettelemään Eevan syömään hedelmän puusta.
Sitten katsoimme kynttilöitä, jotka tuoksuvat Jeesukselta. Ne kulkevat nimellä His Essence ja niiden "Jeesuksen tuoksu" perustuu psalmeista löytyvään kohtaan, jossa kerrotaan miltä Jeesus tuoksuu. Pohdimme miten ihmiset käyttävät Raamattua nykypäivänä kaiken näköisiin kaupallisiin asioihin. Mielestäni on hienoa, että Raamattua hyödynnetään esimerkiksi juuri ilmestyneessä Noah elokuvassa, jolloin Raamatun tarinat tulevat suuremman yleisön tietoon muunakin kuin tylsinä pyhäkouluasioina. Mutta mielestäni tällainen ihme pilkkujen viilaus kaupallistaminen on väärin, kuten myös se, että Jeesuksen pyhäinjäännöksiä myydään hirveitä määriä. Jeesuksen ristin "palasiakin" on esimerkiksi myyty jo niin paljon, että niistä tulisi kokonainen metsä.
Tunnin muistiinpanot
- Raamattu on kirjakokoelma, jossa on 66 kirjaa (VT 39, UT 27)
- Vanhatestamentti yhteinen kristityille ja juutalaisille. Kristityille VT ja UT
- Raamattu on kirjoitettu satojen vuosien kuluessa
- Kirjoittamiseen osallistunut lukuisia henkilöitä; eivät tienneet kirjoittavansa pyhää kirjaa-> pyhän kirjan arvovalta tullut kirjoituksille myöhemmin
Portfoliotehtävä 5: Hyödyntäkää nettiä ja oppikirjaa ja vastatkaa kysymyksiin. Kiinnittäkää erityistä huomiota perusteluihin ja argumentointiin.
1.Kootkaa seuraavalla dialla olevista sanoista mahdollisimman yhtenäinen teksti. Mikä Raamatusta löytyvä katkelma sanoista muodostuu? Voitte kirjoittaa lyhyen katkelman(tai miten paljon nyt saattekaan selvitettyä…) portfolioonne (ei siis tarvitse liittää laatikoita!)
- Evankeliumi Markuksen mukaan: Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
2.Raamatuntutkija törmää toisinaan repaleisiin käsikirjoituksiin, joista saattaa jopa puuttua paloja. Minkälaisia haasteita repaleinen alkuperäiskäsikirjoitus asettaa raamatuntutkimukselle?
- Se vaikeuttaa tekstien kokonaisuuden hahmottamista, ja tällöin voi tapahtua erehdyksiä siitä mitä kirjoittaja on halunnut kertoa. Jos tekstistä puuttuu kokonainen palanen, voi tekstin tarkoitus muuttua kokonaan. Papyrukset ovat hyvin hauraita, joten niiden käsitteleminen on hyvin vaikeaa.
3.Jos Raamatun teksteistä löytyy ristiriitaisuuksia, miten tutkija voisi niitä selittää?
- Raamatun tekstien kirjoittajat ovat eläneet hieman eri aikoina ja eri kaupungeissa, jolloin heidän muistonsa ja kirjoituksensa ovat erilaisia. Ja vaikka he olisivatkin olleet samassa paikassa samaan aikaan, kokevat ihmiset kaiken eri tavalla. Tällöin heidän kokemuksensa ovat erilaiset ja he kirjoittavatkin niistä eri tavalla. Raamatussa olevat tekstit ovat myös osittain olleet puhuttuna tietona ennen kuin niitä on alettu kirjoittaa muistiin.
4.Mistä tutkija tietää, että jokin teksti/repaleinen käsikirjoitus on luotettava?
- Ensinäkin paperin ikä tulisi saada selville, esimerkiksi radiohiiliajoituksella, eli tieteellisesti. Toisekseen tekstin aitouteen vaikuttaa se kuka sen on kirjoittanut. Jos se on esimerkiksi joku Jeesuksen tunnetuista opetuslapsista, on teksti varmemmin luotettava kuin jonkin tuntemattoman henkilön kirjoitus. Myös se, että teksti on samassa linjassa muiden samankaltaisten tekstien kanssa, on se luultavasti aito. Jos se taas on aivan ristiriidassa, pitää alkaa miettiä kuka sen on kirjoittanut, miksi ja minkä takia se on niin poikkeava. Vanhimmat tekstit ovat usein luotettavimpia ja mitä vaikeampia sananvalintoja sitä varmemmin teksti on luotettava.
5.Minkälaisia asioita eksegetiikka tutkii? Anna esimerkki tutkimuskysymyksestä, jota eksegetiikan tutkija voisi selvittää.
- Eksegetiikka tarkoittaa raamatuntutkimusta, jossa tutkitaan suurimmilta osin Raamatun alkuperää ja maailmaa jossa se syntyi. Eksegetiikassa tutkitaan usein myös ihan Raamatun tekstejä. Myös se miten Raamattua tulisi nykypäivänä lukea ja tulkita, Miten se vaikuttaa kulttuuriin ja miten sitä voi soveltaa nykymaailmaan kuuluu eksegetiikan tutkimuspiiriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti